Pikavippien korkoja kuritetaan kovalla kädellä

Hallituksen esitysten mukaan pikavippien korkoihin on tulossa rajuja muutoksia. Oikeusministeriö teki päätöksensä jo viime vuoden lopulla, joka näkyy 15.11.2018 julkaistussa tiedotteessa.

Luotoille asetetaan maksimivuosikorko samalla tavalla kuin aikaisemmin vuonna 2013, tosin nyt nimelliskorko on rajoitettu 20 prosenttiin entisen 50 prosentin sijaan. Tästä eteenpäin kaikkia luottoja säätelee sama maksimivuosikorko riippumatta lainan suuruudesta.

Tämä johtaa aikaisemman jaottelun loppumiseen. pienlainojen ja kulutusluottojen välillä.

Antti Häkkänen on Suomen Oikeusministeri, joka on ollut mukana kuluttajaluottojen toiminnan kiristämisessä. Kuvalähde: Wikipedia.fi

Pikavippejä on säännelty jo aikaisemmin

Tämä ei ole ensimmäinen muutos, joka mullistaa kuluttajaluottoja. Esimerkiksi nykyinen voimassa oleva korkolaki säädettiin vuonna 2013, jolloin pikavipeille asetettiin 50 prosentin korkokatto. Korko katto koski kaikkia alle 2000 euron luottoja.

Kannattavuus kerralla maksettaville pikavipeille kääntyi laskuun ja saikin monen yrityksen lopettamaan toimintansa. Osa yrityksistä sopeutui paremmin kuin toiset ja loivat uudet konseptin lainsäädännön ympärille. He ikään kuin löysivät porsaanreiän lainsäädännöstä.

Porsaanreiät vuoden 2013 korkokattolaissa

Koska korkokatto säädettiin koskemaan vain alle 2000 euron luottoja, suuremmat luotonantajat jotka pystyivät tarjoamaan suurempia luottoja maksoivat lainoja myös niille joiden maksukyky oli epävarmaa. He alkoivat avamaan luottotilejä yli 2000 luottorajalla, jolloin voimassa oleva laki ei koskenut heitä. Myöhemmin tämä tuote tunnetaan nimellä joustoluotto.

Joustoluottojen ongelmana on hinta. Ne ovat hyvin kalliita lainatuotteita, sillä ne eivät perustu kerralla tilille maksettavaan lainaan vaan asiakas nostaa lainaa usemmissa erissä. Lisäksi älyttömien korkojen pyytäminen oli täysin mahdollista, sillä eihän laki koskenut yli 2000 euron luottoja.

Kuluttajaluottojen korkokatto vuonna 2019

Uusi voimaan astuva korkokatto on huomattavasti tiukempi kuin aikaisemmin vuonna 2013 säädetty. Nyt 1.9.2019 astuu voimaan laki, joka määrää nimelliskorot maksimissaan 20 prosenttiin, lisäksi lakiin tehdää selvennyksiä siten että todellisen vuosikoron sijaan luottokustannusten mittarina toimii varsinainen nimelliskorko. Muita lainaan liittyviä kuluja rajoitetaan 150 euron maksimirajoituksella.

Muutama esimerkki uuden korkokaton vaikutuksista

Esimerkki 1: 300 euron pikalaina maksimikustannukset

  • Lainasumma 300 euroa
  • Maksuaika 12 kuukautta
  • Nimelliskorko max 20 %
  • Muut kulut (tilinhoitopalkkio, nosto ja avaus) max 150 €
  • Kuukausierä 28,2 €

Esimerkki 2: 2000 euron joustoluotto maksimikustannukset

  • Lainasumma 2000 euroa
  • Maksuaika 24 kuukautta
  • Nimelliskorko max 20 %
  • Muut kulut (tilinhoitopalkkio, nosto ja avaus) max 150 €
  • Kuukausierä 100,49 €

Miten vaikuttaa pikavippeihin keskittyneisiin yhtiöihin

Paljolti spekuloitu kysymys, mitä kukakin rahoituslaitos tekee. Monet pankit lopettavat ja moni jatkaa toimintaansa. Moni pakki on jo siirtynyt antamaan pääpainoa suurempiin luottoihin, jolloin tämän lakimuutoksen vaikutukset jäävät pienemmiksi.

Pienemmät toimijat joutuvat tiukentamaan ehtojaan, sillä koron tuomat voitot jäävät osittain huomattavasti pienemmiksi kuin riskit, joita he saattavat joutua ottamaan. Kuten kaikki muutkin talouden markkinat myös kuluttaja rahoituksen markkinat elävät jatkuvasti, yritysten on sopeuduttava muutoksiin.

Koska muutos astuu voimaan?

Lakimuutos astuu voimaan 1.9.2019 ja nähtäväksi jää mitä lainamarkkinoilla tapahtuu. Pienempien luottojen saaminen todennäköisesti vaikeutuu huomattavasti.

Nykyään on kuitenkin yhä suositumpaa esimerkiksi kilpailuttaa lainat, jonka voit tehdä ilmaiseksi palvelussamme. Saamasi lainatarjoukset eivät myöskään ole sitovia. Tavoitat helposti kaikki pankit joihin muuten joutuisit yksitellen täyttämään ja lähettämään hakemuksen. Saat tarjoukset heti lähetettyäsi hakemuksen.

Luottonetistä.fi

Luottonetistä.fi on kuluttajille suunnattu palvelu, jonka tarkoituksena on auttaa kuluttajia kilpailuttamaan lainansa täysin maksuttomasti ja sitoumuksetta.

Hae lainaa 100 – 60 000 euroa – rahat voivat olla tililläsi jo tänään!